Konsertti ja tanssiaiset

Palvelukodin asukkaiden, läheisten ja hoitajien
yhteinen konsertti ja tanssiaiset

Juhlakonsertissa kuullaan paikallisia kadonneita kupletteja, vanhanajan ikivihreitä sävelmiä ja kauneimpia kansanlauluja taidokkaina sovituksina. Ohjelmistossa on paikallisia kadonneita kupletteja, jotka on kerätty Oulusta 1950 – 1980 luvuilta. Ammattitason äänentoistolaitteistolla musiikki pääsee oikeuksiinsa.

 

Asukkaat, hoitajat sekä läheiset voivat juhlia ja tanssia konsertissa esteettömästi. Huolella ja ammattitaidolla tehty esiintyminen varmistavat tunnelman.  Taiteilija järjestää konsertin kokonaan tilaajan toiveiden mukaan. Etukäteen selvitetään syntymä- ja/tai nimipäivät ja konsertista tiedotetaan etukäteen julistein. Yhteislaulu, tanssi ja musiikkiliikunta ovat valinnaisia. Muuta taiteellista toimintaa voidaan lisätä toiveiden mukaan.

 

Päämääränä on tarjota laadukasta livemusiikkia, ikäihmisille sopivaa liikuntaa ja nostalgian kokemuksia vanhojen tuttujen kansanlaulujen ja iskelmien avulla. Musiikkia hoitaa kehoa ja mieltä. Ennen kaikkea saadaan nauttia laadukkaasta musiikista!

Kohderyhmä

Palvelukodit, asumisyksiköt, Ikäihmisten hoitolaitokset, muistisairaat, kotihoito, asukasyhdistykset, yksityisasiakkaat

 

Kesto

30 min–90 min

 

Vaatimukset

Sähköpaikka äänentoistolaitteistolle esiintymispaikalla, jos yleisöä yli 24. Korona-rajoitusten aikaan turvavälit osallistujille ennen tilaisuuden alkua ja muut turvasuositukset.

 

Arvot

Kaikki saavat osallistua musiikkiin vaikka he eivät voisi enää kommunikoida sanoin. Tanssi kuuluu kaikille ja osallistua voi vaikka pyörätuolissa. Taiteilija huomioi kaikki osallistujat ja henkilökunnan.

 

Hinta

350 €

 

Taiteilija

Laulaja-lauluntekijä, muusikko, yhteisötaiteilija Veli Vaismaa

info@velivaismaa.fi

045 166 0514

https://velivaismaa.fi

https://www.facebook.com/VeliVaismaa/

https://www.instagram.com/velivaismaa/

Tilaa tai kysy tarkempia lisätietoja taiteilijalta tilaa-painikkeen kautta. Kirjoita viestin otsikoksi ILME + palvelun/tuotteen nimi ja viestisi. Taiteilija ottaa sinuun yhteyttä. Kiitos!

Kulttuuriosuuskunta ILME

ilme@kulttuuriosuuskuntailme.fi

040 765 8147

Y-tunnus 2435585-0

LASKUTUSOSOITE

Kulttuuriosuuskunta ILME

Senni Kela

Kulttuuritalo Valve

PL 42

90015 Oulun kaupunki

  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram