top of page

Olen taiteen ja kulttuurin moniosaaja: olen valokuvaaja, videokuvaaja, taiteilija, tuottaja sekä hyvinvointitaidetyöpajojen ja eläinavusteisten taidetyöpajojen ohjaaja.

 

Minulta voi tilata erilaisia hyvinvointitaidepajoja.

 

Minulla on monipuolinen osaaminen erilaisista taiteen lajeista ja taidelähtöisten menetelmien käytöstä ohjaustyössä: valokuva, elokuva, kuvalliset taiteen menetelmät, animaatio sekä pehmeiden ja kovien taidemateriaalien käyttö, mm. lankatyöt, ristipistot, puutyöt ja ompelu. Voin ylpeästi sanoa olevani taiteen monitoimitekijä ja hyvinvointitaiteen ammattilainen. Opiskelen jatkuvasti lisää, opin jokaisesta kohtaamisesta uutta ja suhtaudun taiteen tekemiseen innostuneesti, innostuvasti ja lempeää ohjausta tarjoten.

 

Olen työskennellyt erilaisten ryhmien kanssa (kehitysvammaiset, nuoret, nuoret aikuiset, mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaistyöttömät) lukuisissa eri pituisissa projekteissa. Lisäksi työkalupakissani on eläinavusteisen valmentajan tutkinto. Eläinavusteisuutta on mahdollisuus hyödyntää taidepajoissa koirani Minimiin kanssa. Työskentelen aina yhteistyössä ohjattavan/ohjattavien oman ohjaajan kanssa, kun ohjaan ryhmä- tai yksilötyöskentelyä. Näin minä taiteilijana, ryhmän oma ohjaaja ja osallistujat oppivat uutta ja prosessit menevät eteenpäin.

 

Koulutukseltani olen artesaani-ompelija ja medianomi-videokuvaaja. Lisäksi olen kurssien, koulutusten, eri työpaikoilta saamani opin ja oman aktiivisuuteni avulla opiskellut valokuvaajaksi. Minulla on koulutusta taiteen hyvinvointivaikutuksista, mm voimaannuttava valokuvaus, taideterapian menetelmät ja eläinavusteinen valmennus. Minulla on palava rakkaus kuvaan, taiteeseen ja taiteen hyvinvointivaikutuksiin, jotka yhdessä koulutukseni ja osaamiseni kanssa antavat hyvän pohjan ihmisten kanssa työskentelyyn.

 

Ihmisoikeudet ovat olleet tärkeä teema kaikessa työssäni jo 25 vuoden ajan. Rakkaudesta ihmisoikeuksiin olin perustamassa myös Oulu Pride ry:tä. Olen toiminut ja tuottanut Oulu Pride -tapahtumaa usean vuoden ajan. Omalla osaamisellani, laajoilla yhteistyöverkoistoillani ja tuottajan ammattitaidollani olen kasvattunut Oulu Pridestä Suomen toiseksi suurimman pridetapahtuman. Olen ammattitaitoinen tuottaja ja pystyn organisoimaan suuretkin tapahtumat ja tilaisuudet (vuonna 2022 Oulu Pride -tapahtumaviikolla oli 83 ohjelmakohtaa ja n. 7500 kävijää). Olen tuottajana idearikas, nopeasti tilanteisiin ja työtehtäviin tarttuva, ihmisten kanssa hyvin toimeentuleva ja ymmärrän hyvin isonkin tapahtuman tuomat moninaiset vastuualueet sekä osaan organisoida ne. Työssäni olen ihmisläheinen, huumorintajuinen, oikeudenmukainen sekä pidetty lukuisten yhteistyökumppaneiden sekä yhteisöjen parissa. Laajat yhteistyöverkostoni, monipuolinen osaamiseni ja mutkaton luonteeni helpottavat työtäni paljon.

 

Olen elänyt lähes koko ikäni valokuvaus ja kuva kumppaneinani, katsellen ympäröivää elämää kameran etsimen läpi. Ensimmäiset kuvat otin noin 7-vuotiaana, jolloin tallentamisen ilo sekä tarve tutkia elämää kameran avulla veivät heti mennessään. Olen muokannut rakkaudestani yhden ammateistani, jossa teen sekä kaupallisia että ei-kaupallisia kuvauksia. Minulla on ollut useita valokuvanäyttelyitä, jotka ovat aina liittyneet ihmisen itsemäärittelyoikeuteen ja identiteettiin. Näyttelyideni tavoite on ollut näin vahvistaa kuvattavien itsetuntoa ja paikkaa omassa elämässään. Olen kehitellyt myös TunneKuva -menetelmän ja sen avulla kuvannut satoja ihmisiä.

 

Koen vahvasti, että taide kuuluu meille kaikille. Voin puolestani ammattiosaamisellani vahvistaa ja turvata myös erityisryhmien taiteen tekemisen tiloja ja mahdollisuuksia. Taide voi antaa äänen asioille, jotka eivät (vielä) ole puheella tavoitettavissa. Taiteen avulla voi oppia ymmärtämään omaa menneisyyttään, ihmisyyttään ja suhdettaan omaan elämäänsä. Minua kiehtovat erityisesti taiteen hyvinvointivaikutukset ja se, miten taide voi rikkoa ihmisten ja ihmisyyden esteenä olevia näkymättömiä raja-aitoja. Olen huomannut, että laaja-alainen osaamiseni auttaa minua rakentamaan aina yksilölliset kohtaamiset ihmisten kanssa. Työssäni minua kannustaa se, että voin nähdä taiteen avulla ihmisten vahvuudet ja tukea jokaista löytämään itsensä. Kohtaamisissa saan myös itse lempeää, hyväksyvää katsetta. Hyväksyvää, vierelläkulkijan ja lempeän katsojan ammattitaitoa aion jakaa ja jatkaa tulevaisuudessakin.

martu(at)martuvaisanen.fi

puh. 044 597 8188

www.martuvaisanen.fi

martuvaisanen_edited.jpg

MARTU VÄISÄNEN

Taiteen ja kulttuurin moniosaaja

bottom of page