top of page
ilmeenjaseneksi.jpg

ILMEen jäseniä Kalajoen kaislikossa. Valokuva: Riikka Kontio

Kulttuuriosuuskunta ILMEen jäseneksi

Oletko taiteen soveltavan käytön ammattilainen? Oletko yhteisötaiteen osaaja? Etsitkö työsi turvaksi yhteisöä ja tukea?

 

Kulttuuriosuuskunta ILME on taiteen ammattilaisten yhteisö. Taiteilijat ovat osuuskunnan jäseniä ja heille yhteistä on kiinnostus työskennellä sosiaali- ja terveysalan ympäristöissä ja yhteisöissä. Jäsenilleen ILME tarjoaa inspiroivan työyhteisön ja mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan taiteen tekemisestä. ILMEen jäsenet toteuttavat yhteisötaideprojekteja myös työpareina.

 

Mikä on osuuskunta?

Osuustoiminnan tarkoituksena on harjoittaa taloudellista toimintaa tarjoamalla osuuskunnan jäsenille tukea ja palveluja. Osuuskunnan ylin päättävä elin on kerran vuodessa pidettävä osuuskunnan kokous, jossa päätetään laki- ja sääntömääräisistä asioista, esimerkiksi osuuskunnan sääntömuutoksista. Jäsenistö valitsee keskuudestaan hallituksen, joka vastaa osuuskunnan toiminnan järjestämisestä. Hallituksen vastuulla on huolehtia, että osuuskunnan hallinto ja toiminta on järjestetty asianmukaisesti. Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja kokouksiin ovat tervetulleita myös osuuskunnan muut jäsenet. Kulttuuriosuuskunta ILMEessä työskentelevät toiminnanjohtaja ja toiminnan koordinaattori, joka vastaavat käytännössä osuuskunnan toiminnasta.

 

Osuuskunnan jäseniä voidaan palkata apurahoilla rahoitettaviin yhteisötaideprojekteihin. Jäsenten tekemät yhteisötaiteelliset työt voivat toteutua myös myyntipalveluna, jolloin osuuskunta pidättää itsellään tietyn prosenttiosuuden hallintokulujen kattamiseksi. Jäsenillä on mahdollisuus saada tukea työnsä hinnoitteluun ja sisällön suunnitteluun osuuskunnalta. Osuuskunta hoitaa jäsentensä työnteon hallinnon. Osuuskunnan lukuun työskennellessään jäsen on palkansaaja eli työsuhteessa osuuskuntaan. Työstä maksetaan palkkaa ja siitä kertyy eläkettä.

 

Kulttuuriosuuskunta ILMEen hallitus 2024

Aino Granlund, puheenjohtaja, varsinainen jäsen

Timo Harju, sihteeri, varsinainen jäsen

Marita Oja, rahastonhoitaja, varsinainen jäsen (äitiysvapaalla)

Reetta Nissilä, varajäsen

Tiina Vehkaperä, varajäsen

 

Miten jäseneksi?

Mikäli haluat hakea jäsenyyttä, tutustu ensin osuuskunnan sääntöihin ja kotisivuillamme esiteltyyn toimintaamme. Haluamme, että tunnet toimintatapamme omaksesi. Kirjoita vapaamuotoinen, lyhyehkö hakemus, jossa kuvaat itseäsi, toimintaasi ja suunnitelmaasi toimia ILMEessä. Voit mainita myös suosittelijoita. Kerro, miksi haet nimenomaan ILMEeseen. Lisää oheen CV. Arvostamme ammattitaiteilijuutta sekä kokemusta, osaamista ja kiinnostusta sosiaali- ja terveysalan ympäristöissä toimimisesta. Hakemus toimitetaan hallituksen puheenjohtajalle, joka toimittaa hakemuksen edelleen osuuskunnan jäsenille. 

 

Voit aloittaa toiminnan ILMEessä, kun osuuskunnan hallitus on ottanut sinut jäseneksi, ja jäsenyyteen liittyvät maksut on suoritettu. Niitä ovat osuusmaksu 100,00 € ja liittymismaksu 100,00 €. Muita kertaluontoisia tai säännöllisiä maksuja ei ole. Osuusmaksun saa takaisin, jos jäsenyys päättyy.

 

Täältä pääset tutustumaan Kulttuuriosuuskunta ILMEen sääntöihin

 

Lisätietoja saat kaikilta ILMEen toimihenkilöiltä. 

 

Hakemuksen voit toimittaa osoitteeseen:

aino.granlund(at)kulttuuriosuuskuntailme.fi

bottom of page