top of page
Martu-4_lore.jpg
Tunnetaide -kurssi

Tunnetaide -kurssilla pääset tutustumaan omiin tunteisiisi turvallisessa ilmapiirissä ammattitaiteilijan johdolla. Kokeilemme yhdessä erilaisia taidemenetelmiä, joiden avulla voidaan lisätä omaa taideilmaisua. Lempeästi itsensä katsominen on merkittävä hetki omassa elämässä.

Tunnetaide -kurssilla päästään tutustumaan omiin tunteisiin, identiteettiin ja minuuteen. Kehossa ja mielessä olevia tuntemuksia käydään läpi turvallisessa ja luottamusta herättävässä ilmapiirissä Martu Väisäsen johdolla kuvallisin

menetelmin. Kokeilemme erilaisia, kaikille soveltuvia helppoja taidemenetelmiä, joiden avulla voimme käsitellä tunteita ja ajatuksia sekä tehdä niitä näkyviksi. Näitä menetelmiä ovat mm. valokuvaus, omien vanhojen kuvien työstäminen, erilaisilla taidemateriaaleilla työskentely, kollaasikokeilut sekä menetelmien yhdistäminen.

Taidetoiminta etenee aina ryhmän ehdoilla ja osallistujia kuunnellen. Viimeisellä kerralla käymme kokoavan keskustelun yhdessä siitä, minkälainen kokemus kurssi oli ja mitä voimavaroja kurssi antoi. Jokainen kurssi suunnitellaan yhteistyössä tilaajan kanssa.

 

Väisäsellä on eläinavusteisen valmentajan pätevyys (SFAAT®). Hän voi hyödyntää eläinavusteista työotetta kurssilla niin halutessanne ja ilman erillistä korvausta sekä taidetyöskentelyyn että erilaisiin asiakasryhmiin tottuneen koiransa

Minimiin kanssa.

Kohderyhmä

Tunnetaidetta voidaan soveltaa erilaisiin ryhmätarpeisiin: nuorille, nuorille aikuisille, aikuisille ja vanhuksille.

Tunnetaidekurssit sopii myös työyhteisöille, erilaisille vähemmistöille sekä valtaväestölle. Jokainen Tunnekuva -kurssi sovelletaan jokaiseen ryhmän erityistarpeita huomioiden. Ryhmätilassa tai sen läheisyydessä on oltava käytettävissä vesipiste.

Ikä

Menetelmä soveltuu yli 15-vuotiaille ihmisille. Alaikäiset voivat tulla kurssille huoltajan, tuki-ihmisen kanssa.

Ryhmäkoko

Maksimi 12

Vaatimukset

Tilaajan puolesta rauhallinen huone jossa tilaa työskennellä, pöydät ja tuolit. Mahdollisuus toiseen tilaan, jossa voi käydä tarvittaessa pitämässä taukoa.

Kesto

1–5 kertaa (2–5 tuntia kerta riippuen kerran sisällöstä). Kysy myös tarjousta eri mittaisista kokonaisuuksista.

Hinta

350 euroa/kerta. Hinta sisältää tarvittavat taidematariaalit.

1750 euroa/5 kertaa. Hinta sisältää tarvittavat taidematariaalit.

Huomioitavaa

Mahdolliset matkakulut Oulun ulkopuolelle laskutetaan erikseen.

 

Martu Väisänen

martu.vaisanen(at)gmail.com

044 597 8188

www.martuvaisanen.fi

bottom of page