Oppaaseemme kyläilystä hivuttautuu tutkittavaksi myös luottamus. Kyläily aina perustuu luottamukseen ja on itsessään suuri luottamusharjoitus niin kyläilijälle kuin toisen omaan kotiin kylään kutsuvalle. Ryhdyimme pohtimaan luottamuksen luonnetta ja kokemuksiamme siitä. Mietimme minkälaiset asiat voivat estää meitä luottamasta ja missä luottamus tuntuu. Huomasimme myös, että luottamaan opetteleminen on oikeastaan aika elintärkeä panostus omaan hyvinvointiin ja oman elämän rakentamiseen.
On olemassa erilaista luottamusta erilaisiin asioihin. Pohtiessamme asioita, joihin jo luotamme tuli esiin esimerkiksi Suomen terveydenhoitojärjestelmä, huominen, verot, lähimmäiset, elämään askel kerrallaan, että aika parantaa ja että aikaa on.Emme koskaan pysty varautumaan aivan kaikkeen, eikä mistään voi olla koskaan täysin varma. Jos kuitenkin oman suhtautumisen lähtökohtana on epäily ja ihmisellä jatkuvasti tuntosarvet pystyssä on tämä pidemmän päälle kuormittavaa ja kutistavaa. Jos ei koskaan luota, voi ihminen jäädä hyvin yksin omien kokemustensa kanssa ja kokea erillisyyttä, yksinäisyyttä ja turvattomuutta.
Mistä epäluottamus sitten kumpuaa? Ajatukset alkoivat liikkua kohti itseluottamusta. Voiko toisiin todella luottaa, jos ei luota itseensä? Koetko, että muut voivat luottaa sinuun jos et luota itseesi? Itseluottamusta luo rakastava suhde itseen ja kokemus siitä, että pärjää. Tähän toki vaikuttaa muun muassa kaikkein varhaisimmat kiintymyssuhteemme ja minkälaisia malleja olemme läheisiltä oppineet, onko meitä rohkaistu olemaan oma itsemme ja minkälaista palautetta olemme itsestämme ja toimistamme saaneet.
Teimme lennosta harjoituksen: Ota mukava rento asento ja sulje silmäsi. Hengitä syvään. Skannaa kehosi tunnustellen miltä sielä tuntuu. Onko kehosi rento vai oletko jostain kohtaa jännittynyt? Tunnetko luottamusta tässä hetkessä, tässä tilassa, näiden ihmisten ympäröimänä? Missä luottamus tuntuu?Yhdellä luottamus tuntui etuotsalohkossa, toisella sydämessä. Luottamus tuntui myös kehollisena rentoutumisena, ei tarvinnut jännittää tai olla varuillaan. Oli perusturvallinen olo.
Luottamusta toista ihmistä kohtaan voi horjuttaa myös omat viimeisimmät kokemukset. Jos vain saisi itsensä kiinni siitä miten reagoi edellisen tapahtuman (tai varhaisten kokemusten) perusteella uuteen ja tulla tietoiseksi näistä sisäisistä epäluuloista, voisiko epäluottamus parhaimmillaan purkautua? Koska missä luottamuksen kokemus oikeastaan sijaitsee – itsessä vai muissa? Voiko uuteen ihmiseen luottaa tuosta vain vai olisiko tervettä kasvattaa luottamusta hitaasti ja tunnustellen?
Olemme kaikki jollain tapaa rikki ja ihmisten väliset ihmissuhteet ovat aina jotenkin epätäydellisiä – tämä on luonnollista. Juuri näiden virheiden hyväksyminen itsessä, muissa ja välisessämme kanssakäymisessä voisi olla avain uskallukseen luottaa. Tämä vaatii myös sitä, että siedetään epäonnistumista. Niin omia epäonnistumisia kuin muiden. Huomasimme, että on oikeastaan vaikeampaa olla armollinen itseä kohtaan kuin muita. Armollisuus itseä kohtaan olisi kuitenkin elintärkeää. Se luo luottamusta siihen, että epäonnistuessamme saamme yrittää uudestaan, olemme arvokkaita – täällä vain oppimassa ja ollen olemassa muiden kanssa.
Kuinka luottamusta, yhtä kyläilyn kauneimmista funktioista, voitaisiin kasvattaa? Kuinka voisimme luottaa siihen että hyvä kupillinen kahvia rennosti sohvalla riittää, että riitämme itse sellaisina kuin sillä hetkellä olemme? Kuinka rakentaa luottamusta pikku hiljaa?
Avarin mielin,
Toûa ja kumppanit