9.9.2020
Rajakylän asukastuvalla on valtavasti erilaista toimintaa. Se on paikka, minne voi vaan tupsahtaa kylään ja taatusti on aina tervetullut olo. Keskiviikko aamuisin asukastuvalla jaetaan hävikkiruokakasseja, ja paikalla on yleensä kirjava ja runsas joukko erilaisia ihmisiä, erilaisista taustoista ja elämäntilanteista. Tämä keskiviikko olisi ensimmäinen kerta kun Ilmeen taiteilijat ovat kylässä asukastuvalla ruoanjakelun aikaan. Ruoanjakelun vasta alkaessa jono oli jo pitkä, mutta onneksi lämmin syyspäivä helli jonottajia ja ruoanjakelijoita. Kuulumisia vaihdettiin ja ystäviä ja tuttavia moikkailtiin iloisesti. Osa odotti vuoroaan hiljaa.
Pinkki auringossa kimalteleva glitterireppu ja sen energinen kantaja kiinnitti oitis toisen taiteilijoista, Kaisan, huomion. Repun omistaja Jenny, oli saapunut paikalle ja rupatteli iloisesti muiden kanssa. Yhteinen juttu alkoi luistaa vauhdikkaasti ja kävi ilmi, että Jennyllä ja Kaisalla oli yhteinen intohimo, esittävä taide ja teatteri. Erityisesti Jenny rakasti musikaaleja. Jenny oli luonteva ja valloittava tarinankertoja. He ehtivät keskustella pitkään kaikesta mahdollisesta ja kirjoittivat yhdessä kirjeen Rajakylän Hoivan asukkaille. Kirjeen lopussa kävi ilmi, että Jennyllä olisi tulevana lauantaina karaokekilpailu ja siitä se riemu vasta alkoihin. Kävi myös ilmi, että Jenny osasi lauluja ranskaksi, englanniksi ja arabiaksi. Kaisa kysyi, haluaisiko Jenny esittää hänelle kappaleen harjoitteluna tulevaa kilpailua varten ja Jenny kaivoi oitis repustaan kannettavan kaiuttimen, asetti sen päälle puhelimen ja estradi oli valmis. Keskellä oululaista Rajakylää syntyi hetkessä konsertti yhdelle, kun Cats-musikaalin kappale ´Memory´ kajahti ilmoille Jennyn esittämänä.
Sisällä asukastuvassa projektin toinen taiteilija, Anna, keskusteli ihmisten kanssa kyläilyyn liittyvistä kokemuksista ja muistoista. Alla muutamia teemaan liittyviä kysymyksiä ja rajakyläläisten vastauksia:
Mitä tulee mieleen kyläilystä?
Maalla kyläiltiin ja kyläillään edelleen, ei soiteta etukäteen vaan mennään vaan tupaan. Vanhat ukot tekevät sitä pikku kylillä edelleen. Kaupungissa on eri meininki, täällä ei kyläillä extempore vaan kaikki pitää sopia etukäteen.
Kenen luokse menisit kylään?
Hannu Lauermanin luokse menisin kylään, se on se ylilääkäri siellä Niuvan sairaalassa Kuopiossa. Juttelisin sen kanssa ihmisen mielestä, hän pääsee ihmisen mielen sisälle ja tietää kaikkien pahimpien tappajien tarinat.
Mikä on paras kyläilymuistosi?
Kuljin lapsena isän mukana kun hän auttoi ihmisiä. Rakastin kuunnella niiden ukkojen juttuja tuntikausia. Joskus jopa saunottiin ja grillattiin.
Kerran kävin ostamassa yhen mersun, sitten se mies pyysi minua sisään. Siellä oli aivan valtavan hieno ruokapöytä, se on hienoin pöytä jota olen koskaan nähnyt.
Asukastuvalta haluttiin lähettää myös seuraavia terveisiä Rajakylän Hoivan asukkaille:
Minä olen suomalainen mies. Minä en puhu mittään.
Jaksamisia!
Oikein paljon lämpimiä ajatuksia teille!
Voikaa tosi hyvin!
Lämpimät terveiset!
"Tämä tällainen työ on ihan todella tärkeää, olipa ihana kun satuin tänne juuri tänään. Toivottavasti nähdään vielä uudestaan." -Asukastuvan vieras, Rajakylä 9.9.2020
Ja uudestaanhan me nähtäisiin, heti ensi viikon keskiviikkona!
16.9.2020
Syysmyrsky Aila teki tuloaan ja ruoanjakelua valmisteltiin täydellä tohinalla jälleen. 67 kassillista erilaisia elintarvikkeita odotti jaetuksi tulemista ja pitkä jono kiemurteli pyöräkatosten alla. Sade oli niin voimakas, että sellaista yhteisöllistä rupattelua ja Asukastuvan edessä oleskelua ruokajakelun jälkeen ei oikeastaan ollut. Kaikki nappasivat ruokapussinsa matkaan ja kiiruhtivat kukin matkaan sadetta pakoon.
Tunnelma oli erilainen kuin taiteilijoiden ensimmäisellä kyläilykerralla. Se oli jotenkin maadoittuneempi ja läsnäolevampi. Edellisen viikon kohottunut ja vauhdikas aurinkoenergia oli vaihtunut myrskyä enteilevään harmaaseen ja sateiseen tyyneyteen. Ruokajakelun jälkeen Asukastupa täyttyi ihmisistä ja puheensorinasta. Melko pian taiteilijat tulivat siihen tulokseen, että tänään kohtaaminen tapahtuisi eri näkökulmasta. Tänään ei kirjattaisi tarinoita tai kirjeitä tai millään tavalla yritettäisi puskea tavoitteellisesti ketään tuottamaan mitään. Se tuntui ihanan vapauttavalta ja pehmeältä. Tilaa jäi hetken aistimiselle ja ihmisten kanssa oleilulle. Tuvalla oli kansainvälinen vieras ja keskustelu kieppui kaukomaiden maisemissa. Tarinoita kuultiin mm. 60-luvun Australiasta, jonne matkanneella nuorella suomalaisella sairaanhoitajalla oli ollut kolme vuotta kestäneen matkansa aikana yli 40 heilaa. Tarina päättyi sanoin: “Sitten tulin Suomeen, sain kaksoset ja siihen se elämä sitten loppui!” Ja meitä kaikkia nauratti aivan valtavasti. Olimme kohdanneet liekkimuijan, hengenheimolaisemme!
Asukastuvalla on uskomattoman uniikki meno ja meininki. Olemme tavanneet siellä aivan upeita persoonia, kuulleet koskettavia, hauskoja ja raakojakin tarinoita elämästä ja sen tuomista lahjoista ja haasteista. Asukastuvalla tehdään äärimmäisen tärkeää työtä ja se on merkittävä kohtaamispaikka alueen asukkaille. Siellä kohdataan ihminen ihmisenä. “Kynnys tänne on matala, katopa vaikka ite!”, vitsailee tuvan pitkäaikainen työntekijä.
Ja tottahan se on!