top of page
Etsi
  • kaisaritola

KYLÄSSÄ - RAJAKYLÄN KIRJASTOSSA

Ensimmäisenä kirjaston toimintapäivänä 10.9.2020 rakennettiin kirjepiste. Kirjepisteellä kirjaston vieraat voivat kirjoittaa kirjeitä tutuille tai tuntemattomille ja sujauttaa ne kirjelaatikkoon. Pöydällä oli valmiina kortteja, kirjekuoria, kyniä sekä tuoksuja mahdollisesti kyläilyyn liittyen muistin stimulaatioksi.





Kirjastolla oli hyvin hiljaista. Saimme kuulla, että torstai on se kaikkein hiljaisin päivä. Olimme tehneet aikataulun niin, että kirjastolla olisi vain torstaisin ohjattuja kirjoitushetkiä. Jotta mahdollisimman moni halukas pääsisi osallistumaan kirjevaihtoon, päädyimme rakentamaan kirjastoon pysyvän kirjoituspisteen, joka on siellä koko projektimme ajan.


Ensimmäiseen ohjattuun kirjoitushetkeen osallistui kuitenkin kolme hurmaavaa henkilöä; yksi iältään vanhempi kirjeen kirjoittaja ja kaksi 19-vuotiasta nuorukaista. Nuoret olivat saapuneet kirjastolle vain pikaisesti tulostuspuuhiin, mutta päättivätkin osallistua kirjeenvaihtoon. He osoittivat kirjeensä Rajakylän Hoivan asukkaille ja kirjeiden lämpimät toivotukset korona-ajan vaatimiin haasteisiin olivat syvästi koskettavia.





Ensimmäinen osallistujamme kuvaili kyläilyä näin:

‘Kyläily on vierailua yksityisen ihmisen luona ja jos harvemmin näkee niin jaetaan kaikki maan ja taivaan väliltä.’


Kirje sai olla sisällöltään vapaata ajatuksenvirtaa, mutta mikäli writer’s block uhkasi jäädyttää heti ensitöikseen kynän liikkeen, olimme valmistaneet muutamia inspiraatiokysymyksiä kirjeiden kirjoittamisen tueksi:


Millainen on Rajakylä?

Mitä muiden oululaisten tulisi tietää Rajakylästä?

Mikä on unelmiesi kylä?

Mitä tulee mieleen ensimmäisenä kyläilystä?

Kenen luokse menisit kylään?

Paras kyläilymuistosi?

Onko sinulla sanomatta jääneitä sanoja?

Kenelle kirjoittaisit?

Mitä haluaisit sanoa?


Näiden kysymysten äärelle voit istahtaa Rajakylän kirjastossa 21.9. saakka.




9 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page