Yhden päivän, tämän päivän, sisään sisältyviä työnkuvia:
- Pyöräilen Hanhilehdon yksikköön pitämään viimeistä työpajaa.
- Toimin välikätenä ja neuvottelijana osuuskunta ILMEen ja yksiköijen työntekijöiden välissä. Kuuntelen, ohjaan ja kannustan harjoituksissani, sekä toimin myös esiintyjänä.
- Pidän kuvausluvista huolta ja hyväksytän editoimani lyhytelokuvani osallistujille.
- Esiluen toimittajan lähettämän kuvauksen projektista haastatteluineen.
- Välttelen kahvia.
- Pyöräilen lounaalle, jonka pidän työpalaverin toisesta projektista.
- Välttelen kahvia.
- Pyöräilen Kipinän toimintakeskukseen ja toistan kaikki yllä olevat työnkuvat. Pidämme pitkän ja antoisan palautekeskustelun sekä koetan ymmärtää, miten projekti ehkä on vaikuttanut ihmisiin täällä. Tanssitan ihmisiä, laulamme ja luemme tekstejämme toisillemme. Saunomme viimeistä kertaa yhdessä. Toimin osin pedagogina ja ohjaajana, osin kaverina, osin todistajana, osin tarkastelijana, osin esiintyjänä, osin riidan keskeyttäjänä.
- Siivoan ja lähden minulle tarjotusta työasunnosta. En saa pyörää junaan.
- Junassa korjaan editoimaani elokuvaa palautteen pohjalta.
- Työstän käsiohjelmaa.
- Välttelen kahvia, otan oluen.
- Kirjoitan blogia ILMEen sivuille.
- Kirjoitan infokirjeet yksiköille ja omaisille ensi-iltaviikosta.
- Boostaan somea.
- Teen selontekoa KELAlle ja TEMElle tästä osa-aikaisesta työstä.
- Haen rahoitusta seuraavaan projektiin, koska tämä projekti päättyy ihan pian.
- Teen uudet muistilistat lavasteista ja tarjoiluista ja asioista, joita en muista enää.
- Venyttelen turvonneita pohkeitani, tässä istuu tanssijuuteni, luovuuteni ja ahkeruuteni.
Tietäähän sen, että kaiken tuotannollisen työn, työpajojen juoksevien asioiden sekä esitystapahtuman logistisen stressaamisen jälkeen humpsahtaa hetkeksi tyhjyyteen. Päättymätön järjestely ja työ kadottavat ymmärryksen siitä, että kohta löylytellään viimeistä kertaa näiden uusien ystävien kanssa!
Esitykset aina yllättävät, päättyvät, päättävät.
Se on käsittämätöntä niin pitkään kunnes sen sitten käsitän, matkallani viimeistä kertaa kolisevan junan kyydissä kohti lumettomampaa talvea.
Tunnistan jonkun haikeuden itsessäni. Aktivoidun vasta nyt etsimään hiihtomonojen vuokrausfirmoja, latuja, luistinkenttiä, jääkiipeilymahdollisuuksia, uusia vegaanikahviloita, paikallisia esityksiä, roudaan Kempeleen kierrätyskeskuksesta antiikkisen kartan ja rikon kahvilakkoni. Täytyn helmikuisesta sinisestä valosta, jäisestä poukamasta ja kirpeästä pakkasesta parvekkeellani. Helsingissä minulla ei ole koskaan ollut parveketta.
Minkälaista työtä pitää tehdä, jotta voisi ajatella tekevänsä yhteisötaiteilijan työtä? En aina ymmärrä miten se eroaa taiteilijan työstä, miksi siinä on etuliite mukana?
Uskalsin sukeltaa
kananliha, hampaat kalisee
Uskaltaa voittaa hiihtokilpailussa juoksemalla.
Pelko estää.
Pelko estää kuin muuri.
Uskalletaan elää.
Maailmanpyörään tahdon uskaltaa mäkihyppyä!
Katto tärisee
punainen iho
kivi
amuletti
Uskallus tuntuu: kevyeltä, tilavalta
koiran turkilta
Uskalletaan yrittää.
(Kempeleen yksikkö, korvarunon koonnut Timo Harju)