Etsi
  • Laura Sorvari

Marraskuun viimeinen viikko

Hei kasvoton lukijani,


en vieläkään oikein tiedä, kuka näitä tekstejäni lukee.

Takanani on kitkainen viikko. Kitkerä ja yksinäinen. Monesti myöhässä, monesti huolittelematon, valmiina antamaan vastuun kaikista neljästä projektista hetkeksi jollekin toiselle.

Olen miettinyt aika paljon kysymyksiä, jotka eivät välttämättä vie tätä projektia tällä hetkellä eteenpäin.


Miksi teen taas kaikkia mahdollisia asioita ja muotoja?

Miksi en osaa tai halua rajata toimintaa?

Miksi en voi olla monta?

Olenko laiska työssäni?

Saavathan kaikki tästä jotakin uutta, tarttuuhan tästä kaikille jotakin elämään?

Miksi organisoituminen on hankalaa taiteen parissa?

Onko tämä nyt taidetta taaskaan?

Voisiko tällä toiminnalla olla jokin toinen nimi?


Välillä oloni on kuin puuhakkaalla tarhantätitättähäärällä. Kannan kitaraani, soitan kaikkia instrumentteja ryhmien kanssa, joita käsiini saan. Ohjaan piirustus-, runo-, tanssi-, puhe-, teatterityöpajoja lentäen vaihdosta, improvisoin tehtäväkonsepteja puskista vain siksi, koska näen ihmisten silmissä alkavan innon pilkkeen. Ihastun ihmisiin herkästi ja olen ajan kanssa saanut monesta ihmisestä kaiverrettua projektin kuukausien aikana esille asioita, jotka ovat hyvin kauniita ja herkkiä.

Ohjailen tapaamisissani työskentelyä somaattisella ja kosketuksen tasolla, ilmaisullisella tasolla mimiikan ja musiikin ja runojen kautta, sanojen tasolla, toiminnan tasolla, ehdotan kaiken purkamista, ehdotan uutta, kertaan vanhaa, ehdotan täyttä hiljaisuutta, ehdotan riehumista, ehdotan sotkemista, ehdotan lumisotaa, ehdotan hellyyttä, ehdotan agressiota, ehdotan keskittymistä ja toisinaan toiminnan hajoamista vain siksi, että siellä voisi olla siemen.

Etsin lähinnä siemeniä.


Kaiken kauniin pilaa ajatus tämän kaiken näyttämöllistämisestä ja esityksen ajatuksen välittömästä kummittelusta. Huijarisyndroomani on vahva. Mitä jos yhteinen fiilisteleminen, ryhmän sisäinen taika, ihmisten ainutlaatuinen luovuus ja anti ei riitäkään? Mitä jos työkaluni ja taitoni loppuvat siinä vaiheessa, kun minun pitää rakentaa yhteisölähtöinen näyttämöteos?

Tuleeko tästä edes rakentaa sellaista, kenelle se on tärkeää? Mitä muita muotoja tapaamisten päätös voisi ottaa?


Olen oppinut suunnattomasti tämän tekemisen kautta. Uskon sen vuoksi olevani myös hyvin väsynyt. Ojennan jalkani junan vastakkaiselle penkille suoriksi, kuuden tunnin matkasta on jäljellä vielä kolme. Olen hirviö. En ottanut kenkiä pois, koska ne ovat umpisolmussa. Tieto siitä, että istun tässä junassa taas muutaman päivän päästä, on nyt uuvahduttava.

Oulun yksikössä kävimme saunassa elokuun jälkeen, pitkästä aikaa.

Sen jälkeen yksi osallistujista katosi hetkeksi omiin maisemiinsa. Hän piirsi höyryiseen peiliin omakuvansa sormella, identtisen kuvan, jota oli piirtänyt pari kuukautta sitten ja painattanut saunakassiinsa.

Kolme haituvaa, riippuvat rinnat, kilpikonnan muotoinen torso. Hän pyysi minua katsomaan peiliteostaan. Siinä sitten seisoimme ja olin haltioitunut.


Hyvää yötä!

37 katselukertaa
  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • YouTube - White Circle

Kulttuuriosuuskunta ILME

ilme@kulttuuriosuuskuntailme.fi

040 765 8147

Y-tunnus 2435585-0

LASKUTUSOSOITE

Kulttuuriosuuskunta ILME

Senni Kela

Kulttuuritalo Valve

PL 42

90015 Oulun kaupunki