Muhokselta sain lahjaksi hälyttävän punaisen, huopaisen saunahatun tuntemattomalta tekijältä. Se on niin valtava, että pääni hukkuu sen sisään, juuri sellainen elämäni ensimmäisen saunahatun tulee olla. Se on ihana.
Tällä viikolla sotkimme menemään, teimme kämäsen, ihanan taulun osallistujien kanssa.
Ensin keskustelimme, haastattelin osallistujia jännittävän kojeen, nauhurin kanssa.
Sitten läträsimme liukkaita, kylmiä ja lämpimiä maaleja eri kehonosiimme. Painoimme kankaalle mm. rakkausvatsoja, ihania neniä, lempivarpaat, luovia kämmeniä, joilla voi koskettaa toista ihmistä, rintakehän alla pumppaavan sydämen ja ihan-sama-rakastan-kaikkea-itsessäni -osia.
Seuraavana annoimme huomiota kehojemme hankaliin kohtiin, niihin, joita on haukuttu, tai jotka tekevät kipeää, jotka aiheuttavat ahdistusta tai häpeää, jotka koemme joskus esteinä toiminnassamme. Paperille läntättiin mustia nyrkkejä, suolistoja, vihreitä takamuksia, epätasapainoisia jalkateriä ja vatsan ”jolla ei voi hengittää kunnolla, kun ahdistaa”.
Sotkusta oli helpottava hypätä tällä kertaa lauteille ja tuntui siltä, että vieraskoreus on sulamassa pois. Osallistujat pohtivat yhdessä sekasaunan outoutta, ja sitä, että ei se enää ihmeellistä ole, että on mukava, kun on seuraa. Seuraavassa hengenvedossa puhuttiin mahdollisuudesta maalata joku SheHulkiksi, vihreäksi lihasköntiksi. Kuitenkin, hyppään vähän väliä tunnelmasta toiseen, oppien ja kuunnellen osallistujia, jotka eivät saunaan astuisi jalallakaan.
Palaan samoihin pohdintoihini roolistani eri ryhmien kanssa ja vastuustani taiteilijana tämänkaltaisen produktion parissa. Eri ryhmät muuttuvat silmissäni yhä erilaisiksi, niiden dynamiikka ja sisäiset suhteet tarkentuvat, kun niiden parissa saa oleilla. Ulkopuolisen roolissa ja ohjaajana on paljon valtaa vielä projektia moneen suuntaan. Pohdin ohjaamisen hienovireisyyttä, luottamuksen saamista ryhmässä ja kepeyden kokemusta työskentelyssä.
Koetan ymmärtää tämän prosessin asiayhteyttä, niitä välisyyksiä, joissa toimin työssäni. Osuuskunnan - jota rahoittaa arvostettu taidesäätiö - työllistämänä koreografina ja taiteilijana, jolla on omat arvot ja kiinnostuksen kohteet ja kokemushistoria. Ohjaajana, joka ohjaa työ- tai päivätoiminnan piiriin kuuluvaa projektia osallistujille, jotka ovat sitoutuneet projektiin hyvin poikkeavilla haluilla ja toiveilla. Henkilönä, joka vierailee ja tarkkailee ryhmää ja tarjoaa jotakin, mutta samalla omistaa kaiken vallan valjastaa materiaalia ja asetella sitä tiettyyn raamiin.
Mikä on merkityksellistä ja kenelle, kenen arvoja seuraan tässä välisyyksien vilinässä?
Moni elementti tässä projektissa tuntuu välillä liian helpolta, välillä liian vaikealta, välillä kiusallisen keveältä, välillä raskaalta kakulta kantaa. Oppimisestahan tässä on enimmäkseen kyse, ainakin itseni kohdalla.
”Onnistuukohan koko tämä juttu?” kysyi yksi osallistuja Muhokselta loppuringissämme. Niin, jäin miettimään tätä kysymystä.
”Mistä sen tietää, että tämä juttu on onnistunut?”, kysyin.
”Ehkä siitä, kun.. en mä tiedä”
En minäkään, vielä.